Kansanedustajana olen työskennellyt vuodesta 1995. Keväällä 2006 minut valittiin Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana toimin 2002-2006.

Turku on kotikaupunkini, jossa olen syntynyt . Ylioppilaaksi kirjoitin Kupittaan yhteiskoulusta 1974. Opiskeluni aloitin Åbo Akademissa lukemalla ruotsia, venäjää ja kasvatustieteitä. Sieltä siirryin Turun yliopistoon lukemaan lakia, josta valmistuin oikeustieteen kandidaatiksi 1984.

Olen auskultoinut Paraisten tuomiokunnan notaarina ja käräjätuomarina 1989-1990. Koulutukseltani olen siis varatuomari.

Vuosina 1984-1988 työskentelin Suomen työväen säästöpankin konttorin esimiehenä Turussa. Turun työvoimapiirin lakimieheksi siirryin 1988. Vuodesta 1998 olen toiminut Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen lakimiehenä. Lakimiehen tehtävistä olen edelleenkin virkavapaalla hoitaessani kansanedustajan luottamustointa.

Turun kaupunginvaltuutettuna olen toiminut vuodesta 1989 lähtien.

Perheeseeni kuuluvat aviomies Pyry sekä kaksi jo aikuista lasta Lari ja Taika. Veneily Turun saaristossa on perheemme yhteinen harrastus.

Kansalaisliikkeet ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Esimerkiksi Pro Kirra -liikkeessä toimin puheenjohtajana ja saimme aikaan kirurgisen sairaalan rakentamisen Turkuun. Uskon, että terveydenhuollon ja koko yhteiskunnan turvaverkkojärjestelmän kunnossapito vaatii meiltä jatkossakin Pro Kirra-liikkeen tyyppistä yhteistä toimintaa.

Työvoimapiirin lakimiehenä olen eduskunnassa paneutunut muun muassa työttömien asioihin ja työajan lyhentämiseen. Juristina ja perustuslakivaliokunnan varajäsenenä olen kiinnostunut perusoikeuksien ja sananvapauden toteutumisesta sekä oikeuslaitoksen epäoikeudenmukaisuuksien nostamisesta julkiseen keskusteluun. Avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan perusedellytyksenä on kaikkien ihmisten tasa-arvo.

Eduskunnassa ja julkisuudessa otan mielelläni kantaa ympäristöasioihin. Puhdas ja turvallinen elinympäristö on minulle itseisarvo. Parempi elinympäristö vaatii sekä lainsäädännöllisiä että jokaisen kuluttajan omia tekoja.

Entisenä liikennevaliokunnan varapuheenjohtajana seuraan edelleenkin aktiivisesti liikenteestä ja tietoliikenteestä käytävää keskustelua. Erityisen kiinnostunut olen kevyestä liikenteestä ja liikenneturvallisuudesta.

Uusimman tietotekniikan kehittyminen on erittäin nopeaa. Sen käyttö on oltava kaikille suomalaisille mahdollista. Yleisradiolla on tärkeä tehtävä turvatessa kaikille suomalaisille tasapuoliset tiedonsaantimahdollisuudet. Olen ollut Yleisradion hallintoneuvoston jäsen 1999 - 2007. 

Hyvässä yhteiskunnassa on kaikilla ihmisillä varallisuudesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta hyvä elää. Tasa-arvo on toimivan yhteiskunnan perusedellytys.

Työssäni olen pyrkinyt edistämään tasa-arvoa. Istuntokaudella 2002-2003 toimin eduskunnan naiskansanedustajien verkoston puheenjohtajana. Verkostossa naiskansanedustajat yli puoluerajojen keskustelevat erityisesti naisia koskettavista poliittisista kysymyksistä. Verkosto toimii naisten ja miesten välisen tasa-arvon sekä naisten oikeuksien toteuttamiseksi ja tuo naisnäkökulmaa lainvalmistelutyöhön yleisemminkin.

Vuosina 1991-1999 toimin Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton puheenjohtajana.

 

ANNIKA ANITA LAPINTIE:

Syntymäaika ja -paikka: 18.03.1955 Turku

Ammatti: varatuomari, työvoima- ja elinkeinokeskuksen lakimies

Koulutus: oikeustieteen kandidaatti 1984, ulkoasiainministeriön kansainvälisten asiain valmennuskurssi 1984, varatuomari 1990

Kielitaito: Kasvanut kaksikielisessä perheessä (suomi ja ruotsi). Suomen ja ruotsin kielen täydellinen kielitaito.
Lukenut yliopistossa ruotsia (valtion suuri kielitutkinto), englantia ja venäjää (venäjän kielen approbatur, Åbo Akademi).
Lukenut koulussa lukion saksan ja lisäksi opiskellut ranskaa.

Työura: Suomen työväen säästöpankin konttorin esimies 1984-1988, Turun työvoimapiirin lakimies 1988-1998, Paraisten tuomiokunnan notaari ja vs. käräjätuomari 1989-1990, Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen lakimies 1998-

Turun kaupunginvaltuutettu 1989-, Kansanedustaja 1995-