Runsas viikko sitten päättivät Turun sosiaalidemokraatit kannattaa parkkiluolan rakentamista Kauppatorin alle.

 

Ennen vaaleja ei oikein kukaan ehdokkaista vielä liputtanut toriparkin puolesta. Näin se mieli muuttuu, kun kansalaiset ovat antaneet valtakirjansa seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

 

Viikon verran ovat demarivaltuutetut selitelleet päätöstään. Yleisönosastoissa on myönnetty, että takinkäännös tuli tehtyä. Saapa nähdä, mikä näiden valtuutettujen mielipide on, kun ratkaisevassa käsittelyssä pitää painaa nappia - kyllä vai ei toriparkille?

 

Kummallista on, että kansanvaltaa kannattavat demarit ennen vaaleja ja vaalien jälkeen ovat näin eri mieltä.

 

En voi olla ihmettelemättä ja kysymättä: Mikä merkitys mielenmuutokseen on sillä, että valtuusto jakoi demareille avokätisesti lautakuntien puheenjohtajuuksia, kun esimerkiksi vasemmistoliitolle näitä puheenjohtajuuksia heltisi vain yksi.

 

Nykyaikana on vaikea uskoa pöydän alla jaettuihin vaalirahoihin á la Kehittyvien Maakuntien Suomi, kun kaikki ne yhdestä suusta tuomitsevat. Mutta voiko olla niin, että demarit ostettiin toriparkin taakse porvariryhmien myymillä lautakuntapaikoilla?

 

Odotankin nyt mielenkiinnolla, miten Turun sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä suhtautuu kansanäänestykseen toriparkista. Onko kauppahinta ollut riittävän suuri? Mitä demarit tekevät 13 000 turkulaisen allekirjoittamilla adressikirjelmillä? Pyyhitäänkö niillä peppuja?