Hallitusneuvottelut on nyt meidän osalta käyty. Olin itse ensimmäistä kertaa mukana. Nyt voi jo sanoa, että raharikkaiden suosiminen eli veronalennukset sen kuin vain jatkuvat ja tuloerot kasvavat. No, vaalien voittajat muodostavat hallituksen ja vaalit ovat demokratiaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kokoomus lupasi mainostoimiston suunnittelemassa vaalikampanjassaan toteuttaa tasa-arvotupon eli parantaa alipalkattujen naisten palkkatasoa.

 

Uskon, että me vasemmistoliitossa olemme valmiita tukemaan kaikkia tähän suuntaan meneviä ehdotuksia. Nyt vain odotamme niitä. Kaikki kuntien palveluksessa olevat keittäjät, siistijät ja muut hoiva-alojen työntekijät odottavat vaalien voittajien lupaamia esityksiä asiantilan korjaamiseksi.

 

Hallituksen tulevat johtopuolueet ovat luvanneet lisäksi keventää verotusta, poistaa perintöveron ja ruoan arvolisäveron, parantaa omaishoitajien asemaa sekä antaa lisää rahaa kunnille.

 

Kannatamme kaikkia näitä, paitsi perintöveron poistoa kokonaan, mutta alarajan nosto siinäkin käy meille.

 

Vihreät ovat mainostaneet aina itseään Suomen avoimimpana ja läpinäkyvimpänä puolueena. Nyt lasiin on tullut huurretta, ellei peräti jäätä, eikä oikein mitään tahdo näkyä.

 

Ei minulle, eikä varmaan muillekaan, ole selvinnyt, mikä lopulta on hallitukseen hinkuvien vihreiden kanta kuudenteen ydinvoimalaan, taas uhan alle joutuneiden koskien suojeluun tai Vuotoksen altaan rakentamiseen, jos vastapainona vaakakupissa on vihreiden johtajien ministerinpaikat. Kaikki tuntuu olevan myytävissä. Vihreä osto- ja myyntiliike kukoistaa ja voi vielä toistaiseksi hyvin.

 

No, turha haukkua ketään etukäteen. Hallitusohjelmassahan myrkyn väri vasta lopullisesti nähdään ja saadaan maistettavaksi. Kuitenkaan kukaan ei enää ole mukana nostamassa työllisyyspolitiikkaa tai pätkätöiden kitkemistä kynnyskysymykseksi.

 

Television A-Talkissa jäyhä Eero Heinäluomakin (sd) punavihreillä linjanvedoillaan ohitti mykistyneet vihreät ja lupasi, että demarit eivät kannata uusia koskien valjastuksia ja lisää tekoaltaita. Hyvä Eero! Kovin ovat vihreät jäämässä orvoiksi porvarillisessa seurassaan.

 

Eipä sen puoleen, samat tuskalliset valinnat, jotka nyt repivät vihreitä, olisivat kiusallisesti olleet meidänkin edessämme, mikäli olisimme tuppisuina edenneet tässä poliittisessa kiristyspelissä yhtä pitkälle. Meille taisi sittenkin käydä ihan hyvin, meidän osalta lyhyeen päättyneissä hallitusneuvotteluissa.