Vihdoinkin hallitus puuttuu laillistettuun veronkiertoon! Hyvä. Suomen löysä osinkoverotus on tähän asti sallinut käytännön, jossa muiden muassa suurituloiset lääkärit ja asianajajat nostavat palkkansa työpanokseen sidottuina osinkoina.

Lähes tarkalleen vuosi sitten helmikuussa kysyin asiaa hallitukselta. Erityisesti yksityisillä lääkäriasemilla yleistynyt käytäntö on asettanut työntekijät hyvin epätasa-arvoiseen asemaan. Ainoastaan tietyillä yksityisen sektorin hyvätuloisilla työntekijöillä on ollut mahdollisuus tällaiseen verokikkailuun. Muut ovat maksaneet työtuloistaan korkeampaa progressiivista palkkaveroa.

Hallitus vain äimisteli noussutta kohua ja paheksuntaa. Hyvätuloisten kikkailu sai vuoden jatkoajan. Nyt työryhmä esittää vihdoin verotuksen muuttamista siten, että työpanokseen sidotut osingot kielletään.

Hienoa, että hallitus nyt ottaa lusikan kauniiseen käteen. Olen valmis antamaan myös lisää vinkkejä verotuksen oikeudenmukaistamiseksi.

Miltä kuulostaisi vuoden päästä paluu järjestelmään, jossa sekä palkka- että pääomatuloja verotettaisiin saman progressiivisen asteikon mukaan? Siihen loppuisi pääomatulojen suosiminen. Eikö se olisi oikeudenmukaista.