Suunnitelmat Vuotoksen altaan rakentamiseksi ja valjastamiseksi sähköntuotantoon tyrmättiin oikeudessa jo viisi vuotta sitten. Silti hanke pulpahtaa kuin korkki pinnalle säännöllisin aikavälein.

Oikeuden tyrmäys tarkoittaa käytännössä sitä, että Vuotoksen rakentaminen edellyttää eduskunnalta lakimuutoksia.

Tähän mennessä hallituksen keskustalaisista ministereistä Mauri Pekkarinen, Paavo Väyrynen ja pääministeri Matti Vanhanen ovat ilmoittautuneet Vuotoksen rakentamispuolueeseen. Uutena Vuotoksen valjastajiin haluaa nyt liittyä myös kokoomuksen Jyri Häkämies.

Pahalta näyttää. Voi hyvinkin olla, että pikapuolin eduskunnassa joudutaan käsittelemään lakimuutoksia, jotta Vuotoksen allasta päästään rakentamaan.

Kovin kummallisilta ovat kuulostaneet kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen perustelut. Hän on puolustanut Vuotoksen allasta ympäristösyihin vetoamalla.

Pekkarisen ympäristöperustelut eivät kyllä ole kovin uskottavia. Korkein hallinto-oikeus katsoi vuoden 2002 päätöksessään, että Vuotoksen rakentaminen olisi aiheuttanut allasalueelle ja sen luonnolle huomattavia ja laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia.

Lisäksi esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto on kritisoinut Vuotos-hanketta myös sen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen takia. Vuotoksen altaan rakentaminen suon päälle johtaisi suuriin kasvihuonekaasu- ja vesistöpäästöihin. Tekojärvihanke ei siis vähentäisi hiilidioksidipäästöjä suurten metaanipäästöjensä takia.

Toivon oikeasti, että hallitus ei avaa uudelleen Vuotos-hanketta, sillä se ei todellakaan olisi mikään ympäristöteko.

Ja varmasti edessä olisi taas useiden vuosien vastustus-rumba, niin eduskunnassa ja oikeusistuimissakin. Tämä olisi myös alueen asukkaiden kannalta kohtuutonta.