Halltus joutui nolona vetämään surkean eläkepäätöksensä takaisin. Vanhasen vaivaantunutta kiemurtelua eduskunnan edessä oli paikoin ihan kiusallista katsella.

Hyvä kuitenkin, että hallitus ymmärsi itse vetää onnettoman eläkepäätöksensä pois.

Ei tämä eläkepommi ole mikään surkuttelun ja kauhistelun asia. Jos halua olisi, niin  tulevien eläkkeiden rahoittamiseksi pitäisi perua rikkaiden veronalennukset.  Jatkossa eläkkeiden rahoitukseen on saatava mukaan myös hyvätuloiset ja yritykset.

Mutta nythän toimitaan ihan päinvastoin: kokoomus, keskusta,vihreät ja rkp sen sijaan vapauttivat yritykset kansaneläkemaksun rahoituksesta. Toteutuessaan täysimääräisesti tämä vähentää valtion tuloja liki miljardilla eurolla vuosittain ja vaarantaa ihmisten eläkkeet!

Eläkekeskustelussa tuntui oudolta, että kaikkien pitäisi kaatua sorvin ääreen. Eikö pitkän työuran tehnyt ihminen saisi olla ansaitusti terveenä eläkkeellä?

Nykyisin naisten odotettavissa oleva elinikä on 82 vuotta ja miestenkin yli 75 vuotta. Tämä on yli 20 vuotta enemmän kuin Suomen itsenäisyyden alkuvuosina, jolloin työläiskodeissa selvittiin eläkeikään asti hengissä vain harvoin.

Työntekijöiden näkökulmasta eläkkeet ovat myöhemmin maksettavaa palkkaa, joka säästetään etukäteen vakuutusmaksuilla. Ne eivät ole kepun rahoja, joilla Vanhanen hiihtoretkillään voi leikitellä mielensä mukaan.