Taas on lähes koko vuosi 2007 takana. Enää on vain viikon verran tätä vuotta, joka menee joutuisasti joulun ja uuden vuoden vietossa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eduskuntakin lopettaa tänään istuntokautensa. Viimeisenä asiana on koko tämän viikon ajan käsitelty valtion ensi vuoden budjettia.

 

Varsinais-Suomen osalta budjettikäsittely oli melkoista sirkusta. Saman vaalipiirin kansanedustajilla on tapana tehdä yhdessä hallituksen budjettiesitykseen rahalisäyksiä, joilla saataisiin rahaa oman alueen tärkeisiin hankkeisiin.

 

Aikaisemmin nämä yhteisaloitteet on jaettu eri kansanedustajien kesken. Mutta nyt tapaa on muutettu.

 

Varsinais-suomalaiset kansanedustajat valitsevat keskuudestaan vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan yhteisryhmälleen. Nyt puheenjohtajana oleva kokoomuksen Pertti Hemmilä oli kaikissa yhteisaloitteissa ensimmäinen allekirjoittaja eli se kenen nimiin aloite eduskunnan järjestelmissä kirjataan.

 

Ongelma syntyi, kun hallituspuolueet päättivät, että kukaan ei saa tukea oman alueensa hyväksi tehtyjä esityksiä!

 

Yhteisesti tehtyjen eli Hemmilän allekirjoittamien aloitteiden joukossa oli esimerkiksi Turun joukkoliikenteen tukeminen, Saaristomeren entisten linnakesaarien kehittäminen, valtatie 8 liikenneturvallisuuden parantaminen sekä Varsinais-Suomen paikallisliikenteen käynnistäminen ja myös Turun ja Helsingin välisen radan parantamisrahoja. Nyt näitä esityksiä ei olisi saanut käsitellä eduskunnan täysistuntosalissa!

 

Todella ikävää, että hallituksen politiikkana on käsitellä asiat vain suljettujen ovien takana, piilossa kansalaisten katseilta.

 

Mutta tästäkin huolimatta haluan toivottaa oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogini lukijoille!  

 

 

"And so this is Xmas

For weak and for strong

For rich and the poor ones

The world is so wrong

And so happy Xmas

For black and for white

For yellow and red ones

Let's stop all the fight

 

 

A very Merry Xmas

And a happy New Year

Let's hope it's a good one

Without any fear

War is over, if you want it

War is over now"

 

-John Lennon Happy Xmas (War is over)