Vuosien varrella olen pikkuhiljaa tottunut siihen, että Sdp:n kansanedustaja Erkki Tuomioja on usein lakien valmisteluvaiheessa äänekkään kriittinen ja vastahankainen oman puolueensa enemmistöön nähden.
 
Kun päätöksenteon hetki koittaa, niin ykskaks hän on sujuvasti enemmistön mukana, melua siitä pitämättä.
 
Nyt näyttää siltä, että Sdp on omaksunut Tuomiojan reseptin myös laajemmin käyttöön suhteessa hallitukseen. Välikysymys jätevesiasetuksesta jäi ilman demarien tukea. Ja nyt presidentin vallan säilyminen ei olekaan enää tärkeätä.
 
Sdp on pesemässä itseään hallituskelpoiseksi porvarien silmissä.
 
Eduskuntaan tuotiin hallituksen esitys perustuslain muuttamisesta sellaiseksi, että presidentti ei enää olisikaan ulkopolitiikan johtaja vaan pikemmin edustushahmo.
 
Tällöin Vasemmiston ohella myös sosialidemokraatit älähtivät. Hetken vaikutti siltä, että presidentin vallan riisumiselle ei löytyisikään tarvittavaa enemmistöä.
 
Mutta nyt tilanne onkin toinen. Ulkoasiainvaliokunta sai valmiiksi oman kommenttinsa perustuslain muutoksesta. Siinä valiokunnan lausunnossa sosialidemokraatit ovat hallituspuolueiden kanssa yhteisrintamassa viemässä presidentin vallan.
 
Näin SDP soveltaa Tuomiojan reseptiä. Vain Vasemmistoliiton kansanedustajat panivat vastaan.