Sukupuolten väliset palkkaerot ovat EU:n mukaan Suomessa EU-maiden keskiarvoa suuremmat. Naisten keskituntipalkka on 20 prosenttia miesten palkkaa pienempi. Eli naisen euro on 80 senttiä.

Nyky-Suomessa valtaosa naisista käy töissä kodin ulkopuolella, mutta naisten tekemää työtä ei arvosteta. Naisvaltaisen julkisen sektorin palkat ovat jääneet jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Yksityisellä puolella sukupuolten välistä palkkaeroa ei ole saatu kavennettua.

Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta vanhentunut vanhempainvapaajärjestelmä voitaisiin uudistaa heti. Kaikista perhevapaista isät pitivät vuonna 2007 vain vaivaiset kuusi prosenttia.

On myös miesten etu, että molemmat vanhemmat saisivat samansuuruista palkkaa. Niin kauan kuin naisen tulot ovat miestä pienemmät, ei monilla asuntolainojen kanssa kamppaileville lapsiperheillä ole vaihtoehtoja.

Hyvä ratkaisu on Islannin malli, jossa vanhempainvapaa koostuu kolmesta kuuden kuukauden jaksosta. Molemmat vanhemmat saavat yhden kuuden kuukauden jakson ja kolmas voitaisiin hoitaa vanhempien sopimalla tavalla. Yksinhuoltajat saavat käyttää itse koko puolentoista vuoden vapaakauden.

Muutos ei ole kenellekään heikennys nykyisiin etuihin.