Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla oli torstaina 10.1. emeritusprofessori Martti Kekomäen erinomainen ja paljastava kirjoitus terveydenhoitosysteemistämme. Viesti oli se, että nykyisen terveydenhoitojärjestelmämme kustannusten jakautumista ei voi pitää oikeudenmukaisena.

Suomessa esimerkiksi terveydenhuollon käyttäjämaksut ovat Euroopan korkeimpia. Kekomäen mukaan Suomi on erkaantunut ja tehnyt terveydenhuollon oikeudenmukaisuudessa selvän pesäeron muihin Pohjoismaihin. Eroa on jopa kasvatettu oikeudenmukaisuuden kannalta juuri sinne huonompaan suuntaan.

Poliittisen järjestelmän tulisi Kekomäen mukaan valvoa, että palveluita tuotetaan riittävästi ja oikeudenmukaisesti ketään syrjimättä. Kuitenkin koulutetut ja hyvätuloiset kansalaiset saavat varsinkin leikkaushoitoja merkittävästi enemmän kuin kouluttamattomat ja pienituloiset. Jo julkinen terveydenhuolto kasvattaa terveyseroja ja niitä lisäävät edelleen yksityissektori, työterveyshuolto mukaan luettuna.

Stakes on tehnyt viime vuonna tutkimuksen, jonka mukaan "jopa neljässä alimmassa tulokymmenyksessä on ihmisiä, joiden kohdalla terveydenhuollon omavastuuosuus ylittää kansainvälisessä vertailussa katastrofaalisena pidetyn rajan".

Kekomäen kirjoituksessa ei sinänsä ole mitään uutta. Hän vain kertoo sen, miten surulliseen ja epäoikeudenmukaiseen suuntaan asioita juuri meillä Suomessa on ajettu. Monelta köyhältä jäävät jo nyt lääkkeet ostamatta. Terveydenhoitojärjestelmämme ongelmat ovat kyllä hallituksen tiedossa. Silti on todella hyvä, että asiasta kirjoittaa myös alan arvostettu asiantuntija näkyvästi ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Aihe on tärkeä ja vakava.

Veikkaanpa, että ensi syksyn kunnallisvaaleja tullaan käymään tiiviisti myös tämän aihepiirin ympärillä. Nykyinen sini-vihreä hallitus on tehnyt hyvätuloisia suosivia päätöksiä ja sitovia hallitusohjelmia. Kaiken kukkuraksi hallitus halusi korottaa jo ennestään korkeita terveydenhuollon asiakasmaksuja. Ihmettelen, miten keskustan, kokoomuksen, vihreitten ja rkp:n valtuustoehdokkaat näitä päätöksiä pystyvät kehumaan ja ylistämään.