Eilen illalla uutisissa nähtiin taas valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailaksen ärhentelyä. En voi mitään sille, että lähes aina Sailaksen ilmestyessä ruutuun minulle tulee mieleen 90-luvun lama ja Raimon leikkauslista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tällä kerralla Sailaksen ministeriöstä varoitettiin kansaa edessä olevista synkistä talousnäkymistä. Voi olla, että talouden kasvuajat ovat ohitse, mutta liikaa on liikaa.

 

Sailas ilmoitti, että tämän syksyn palkkaratkaisut olivat sitten ainutkertaisen suuret. Sailaksen mukaan on turha kuvitella, että enää toista kertaa työntekijöille annetaan kaksinumeroisia palkankorotusprosentteja. Tupo-pöytäänkään ei kuulemma ole enää koskaan paluuta.

 

Valtiovarainministeriön kanta on tyypillinen, mutta epäreilu. Ei ole oikein, että Suomen ajautumisesta lamaan ja taantumaan syytetään aina kansaan ja sen ahneutta. Kummallista on, että korviini ei koskaan kantaudu, että Sailas tai muu kamreeriporukka olisi huolissaan yhteiskunnallisen eliitin tai yritysmaailman ahneudesta.

 

Miksi valtiovarainministeriön suulla ei koskaan arvostella itsekkyyttä, joka löytyy kannattavien tehtaiden lopettamisen tai massairtisanomisten taustalta?

 

Myös veropohjan kaventaminen - esimerkiksi luopumalla varallisuusverosta - heikentää yhteiskunnan toimintamahdollisuuksia taantumassa!

 

Miksi Sailas ei varoittele siitä silmittömästä itsekkyydestä, jota osoittavat kaksinumeroisia tuottoprosentteja tavoittelevat pääomasijoittajat.

 

Ulkomailta kulkeutunut kampamaneetti uhkaa Itämeren perinteistä eliöstöä. Yhtä lailla tänne on rantautunut pääomasijoittajalaji, joka mielellään valtaisi yrityksiä imeäkseen niistä pikavoitot, paloittelisi ne myyntiin ja siinä ohessa irtisanoisi henkilöstöä.

 

Islantilaisten pääomasijoittajien toimet Elisan ja Finnairin kimpussa pitää nähdä myös tässä valossa. Saksassa tällaisia pääomasijoittajia nimitetään vaeltajasirkoiksi. Nimittäisimmekö me näitä sijoittajia elinkeinotoiminnan kampamaneeteiksi?