Eduskunnassa keskusteltiin tänään esityksestä kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen. Ehdotin vasemmiston ryhmäpuheessa hallituksen päätösten kumoamista. Ydinvoima on surkea ratkaisu niin ihmisten, ympäristön kuin tulevien sukupolvien kannalta.

Ydinvoima on ulkoa tuotua teknologiaa. Uraani tuodaan ulkomailta, polttoaine rikastetaan ulkomailla ja myös voimaloiden rakentajat tuodaan ulkomailta, sähkökin myytäisiin ulkomaille. Kotimaahan jäisivät vain ydinjätteet.

Ilman mittavaa piilotukea veronmaksajilta energiayhtiöille ydinvoima olisi kannattamatonta ja ydinsähkön hinta moninkertainen. Päästökaupan kautta Suomen neljä ydinvoimalaa keräävät vuosittain tukiaisia satoja miljoonia euroja. Hallitus tukee ydinvoimaa myös sillä, että ydinvahingon vastuuta rajoitetaan. 

Tämä on hyvä muistaa, kun miettii sitä, että näinä päivinä halutaan kieltää kaduilla kerjääminen Suomessa. Ihmisen köyhyydestä halutaan toisin sanoen tehdä rikos, mutta samaan aikaan palkitaan energiayhtiöiden kannattamattomuus! Kolikon kerjääjä on oikeistopoliitikon mielestä inhottava rikollinen, mutta satojen miljoonien ydinvoimatukiaisten kerjääjä ei.

Ydinvoiman sijaan resurssit on laitettava uusiutuvan energian investointeihin. Uusiutuvasta energiasta riittäisi työtä kymmenille tuhansille ihmisille eri puolilla maata. Suomeen voitaisiin asentaa tuulivoimaa, metsähaketta ja muuta bioenergiaa monen ydinvoimalan verran. Tanskassa tuulivoimaa on jo yli 20 kertaa ja Ruotsissa yli kymmenen kertaa Suomea enemmän.