Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.06.2009 - 17:36

Liikemiesten puolueille antamalla rahoituksella yritetään vaikuttaa vaalitulokseen. Jos rahoituksen ehtona on, että tuen vastaanottaja alkaa kiinnittää huomioita lahjoittajan erityisiin toiveisiin, niin on kyse korruptiosta.

Siksi tarvitaan julkisuutta läpivalaisemaan tällaisia kytkentöjä ja estämään korruption pesiytyminen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kun Suomen keskustaa tukeneet liikemiehet joutuivat virkavastuulla toimivien ympäristöviranomaisten hampaisiin ostosparatiisiensa kanssa, niin pääministeri asettui julkisesti tukemaan näitä liikemiehiä.

Keskusta haluaa mielellään erottautua kokoomuksesta syrjäseutujen kovaa työtä tekevien ja köyhien puolestapuhujana. Vaalirahoituskohu on osoittanut toista. Keskustaa ovat tukeneet aivan samat tahot, jotka rahoittavat kokoomusta.

Nyt tarvitaan selvyys siitä, tekeekö Suomen keskustakin töitä äänestäjien puolesta vai liikemiesten eteen.

Pääministerin puolueen ja sen ehdokkaiden asenne saatuun vaalitukeen on ollut välttelevää. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin tietoisen salailun takia on myös vaalirahoitusta koskevia sääntöjä jouduttu tarkistamaan.

Tilanne on omiaan hämmentämään kansalaisten mieltä, kun kansalaisten luottamus politiikkaan on jo muutenkin alhaalla. Pääministeri on menettänyt tilanteen hallinnan ja viranhoidon vaatiman kunnioituksen. Sopii vain arvailla, kuinka kauan hän kykenee jatkamaan?

Lasse Matilainen kirjoitti 20.06.2009 - 13:43
Minusta kaikkien puolueiden, paitsi Vihreiden asenne puolue- ja vaalirahoituksen julkisuuteen on välttelevä - jopa pelokas. Varmaan syystäkin.

Jeesustelun sijaan jokainen ehdokas ja puolue voi avata oman vaalirahoituksensa julkisuudelle täysin. Se on ainoa tapa saada muutkin, kuin rikkaat äänestämään.

Poliittista päätöstä näistä asioista ei tule ikinä. Se olisi tullut jo, jos se olisi mahdollista. Sen ajaminen on pelkkää julkisuuspeliä. Kuka vain voi näyttää esimerkkiä. Vihreät tekivät sen jo.
Maailmaa nähnyt kirjoitti 28.06.2009 - 17:20
Ja minkään muun maan (kuin ehkä USA:n ) terveydenhoitojärjestelmä ei ole niin läpeensä lääketeoolisuuden kyylästämä kuin Suomen. Suomi on aivan omaa luokkaansa oleva poikkeusvaltio jossa jopa peruslääkärin erikoistumisen erikosilääkäriksi suunnittelee, rahoittaa ja tarjoaa pilleriteollisuus.

Kaikkein akheleinta on että riippuvuutta aiheuttaviksi suunnitelluistakin lääkkeistä suunnitelluksi riippuvaiseksi tullut päätyy poliisin siniseksi mukiloimana vankilaan ja lääkkeet tarjonneet lääkeyhtiöjohtaja ja apteekkari rotarykerhon sankaripuhujiksi.
Sami Mäkelä kirjoitti 13.08.2009 - 22:32
Kas, vasemmisto on nyhtänyt melkein miljoonan potin "liikemiehiltä". Hyvä Annika Lapintie, kuinkas suu nyt pannaan? Siwan ja Restelin hotellien sijoittelu ei varmaan olekaan edistynyt niillä sadoilla tuhansilla, joita on käytetty "normaaliin puoluetoimintaan". On teillä kovat kulut normaalista puoluetoiminnasta. Jep jep. Teidän tunkionne se vasta haisee, läpimädälle korruptiolle. Ryöstätte tasapuolisesti sekä duunareilta (AY-jäsenrahoista), että porvareilta, jotka käyvät työmatkoillaan hotelleissa.

Mahtavaa, eikun fantastista!!!
Pekka Ranta kirjoitti 16.08.2009 - 01:18
Tuota... Jos se vanha muisti kaivettaisiin esiin, ei olisi paljon aiheesta huudeltavaa. No, menneet ovat menneitä, eikä sitä neuvostoliittoakaan enää ole.

Nyt on keksitty jotakin uutta kaiveltavaa, joka on pelkästään hyvä asia.

Koetahan, Annika, muistuttaa tästä seuraavien eduskuntavaalien alla, jos tuota erikseen edes tarvitsee tehdä.
Pekka Ranta kirjoitti 16.08.2009 - 01:39
P.S.
Eiköhän kannattaisi katsoa mitä se nuorisoryhmä puuhaa?

Nuoret ovat nuoria, mutta sano mun sanoneen että lähtökohtaisesti tuosta ei oikein hyvä seuraa...

Tullee otsikoita vasemmistonuorista, mutta se julkisuus näyttää kummalliselta.
"Puolue järjesti mielenosoittajien matkan" lienee pelkästään totta.

Se, että "puolue järjesti väkivaltaisuuksiin osallistuneiden matkan", kuulostaa jo huomattavasti pahemmalta, saatika sitten "puolue kuljetti nuoria ulkomaille provokaattoreiksi"

Niin, kyllä he voisivat ihan itsekin sinne matkustaa, jos haluaisivat asiaan kantaa ottaa. Kunhan muistavat ettei suomen kansalaisuus oikeuta siellä mihinkään muuhun kuin rauhalliseen olemiseen.
Janne kirjoitti 18.08.2009 - 11:25
Ay-liikkeet ovat kautta aikojen tukeneet demareita ja vasemmistoliittoa. Ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään. Sen sijaan olisin ollut hyvinkin yllättynyt jos työväenpuolueeksi itsensä tituleerannut Kokhoomus olisi vakuuttanut mainostoimistoissa puuhatuilla sloganeillaan ammattitaitoiset ay-liikkeet.

Keskusta saa yhä enemmän rahaa yrityksiltä, se on muttunut. Kokoomus edelleen liike-elämästä, tosin tämä Sampo-juttu oli ei antanut hyvää kuvaa.

wowgold kirjoitti 08.09.2009 - 09:24
Horror, war top choices at holiday box office9.8Cwow gold,cheap wow gold,wow power levelingcheap,wow gold,buy wow gold,wow power leveling.powerwow gold,cheap wow gold,wow power levelingUS-Indian designer gets jail term

Tarkka-ampuja kirjoitti 24.09.2009 - 20:17
Voisitko Annika selittää miten toistaalta vaadit hallituksen eroa ja silti tuet samaisen hallituksen esitystä HE106/2009 joka on porvarihallituksen huonosti laadittu kyhäelmä aselaista joka kyllä koskettaa 670000 lainkuuliaista kansalaista mutta ei millään tasolla puutu ampuma-aseiden rikolliseen käyttöön tai estä sitä ?

Eli ovatko ne porvarit nyt pahiksia vai hyviksiä ja pitäisikö heidän aivoituksia kannattaa vai vastustaa? Vanhana asevelisosialistina alkaa mennä pää pyörälle kun en tiedä enää oletko porvareita vastaan kansan puolella vai heidän kanssaan meitä kansalaisia vastaan.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Annika Lapintie
Sivut
Kirjoittaja

Turkulaisen kansanedustajan, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan punavihreä blogi. Lue ja kommentoi ajatuksiani ajankohtaisista asioista.